Olemme useamman vuoden ajan hankkineet palokatko-osaamista yritykseemme kouluttautumisen, tekemisen sekä eri toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön myötä. Nyt olemme saavuttaneet palokatko-osaamisessa tason, että pystymme toteuttamaan minkä tahansa rakennuskohteen suunnitelman tekemisestä toteutukseen saakka.
Yrityksessämme on VTTn palokatkosertifikaatin omaavat työnjohtajat ja sen lisäksi olemme kouluttaneet omia asentajia palokatkojen tekemiseen. Jatkossa myös asentajamme suorittavat VTTn palokatkoasentajasertifikaatin. Asentajia on jo sen verran, että pystymme toteuttamaan myös suuret rakennuskohteet. Olemme myös itse tehneet palokatkosuunnitelmia pienempiin kohteisiin.
Oman osaamisen kartuttamisen lisäksi olemme aloittaneet yhteistyön oululaisen Tulistop Oyn kanssa. Tulistop Oyn Maria Väyrynen on palokatkosuunnittelijana asiantuntemukseltaan ja kokemukseltaan Suomen kärkitasoa. Hän on tehnyt palokatkosuunnitelman yli 1 000 rakennuskohteeseen Suomessa. Tulistop pystyy tekemään palokatkosuunnitelmat kaikkiin rakennuskohteisiin Suomessa. Hänen kauttaan on myös saatavana esimerkiksi rakennuspaikkakohtaiset lausunnot ja detaljit.
Osaamisemme edut yhteistyökumppanille:
- joustavuus, kustannustehokkuus ja kustannustietous
- palokatkosuunnitelma alan asiantuntijan tekemänä, mukana erillinen toteutus- ja laadunvarmistussuunnitelma
- palokatkot tehdään ja dokumentoidaan ammattilaisten toimesta
- huolettomuus ja varmuus, että kaikki palokatkot tehty ja dokumentoitu oikein
Palvelumme
- Palokatkot rakennuskohteeseen suunnitelmasta toteutukseen saakka
- Palokatkourakka kiinteä- tai yksikköhintaisena
- Palokatkolaskutyöt joko tunti- tai yksikköhinnoin
- Palokatkokartoitukset sekä -huollot
- Palo- ja akustiikkasaumaukset urakka- tai tuntityönä
Oman urakointikokemuksemme myötä pystymme varmasti tarjoamaan palokatkotyöt kilpailukykyiseen hintaan. Usein on myös saatavissa merkittävää kustannusetua, kun olemme samalla työmaalla jo tekemässä LVI -eristystä.
Lisätietoja saatte Timo Heikkiseltä (044 3008991, timo@eristysheikkinen.fi) . Tarjouspyynnöt voitte laittaa osoitteeseen toimisto@eristysheikkinen.fi