Blogi
Askel askeleelta eteenpäin.
Yhdessä valitsemamme arvot!
Tänä keväänä olemme valinneet kolme arvoa, jotka haluamme näkyvän työssämme joka päivä. Arvoista keskusteltiin ensin kehityskeskusteluissa, joissa jokainen sai ehdottaa omasta mielestään meille sopivia arvoja. Tässä valitsemamme arvot ja mitä ne käytännössä tarkoittavat meidän työssämme:
HYVINVOINTI
- Tuemme työntekijöiden fyysistä ja henkistä jaksamista. Tuemme myös toinen toistamme työkavereina. Edistämme tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Hyvinvointi näkyy siinä, että työntekijämme voivat hyvin ja viihtyvät työssä. Hyvinvointia seurataan säännöllisesti yleisellä tasolla esimerkiksi erilaisilla kyselyillä sekä vuosittaisissa kehityskeskusteluissa.
LAATU
- Teemme asiat huolella ja tarkasti – työn jäljen pitää kestää tarkastelua. Laatu näkyy siinä, että asiakkaat ja työntekijät voivat luottaa meidän tekemiseen. Hyvää laatua tuetaan sovituin toimintatavoin ja ohjein. Laadun varmistaminen on osa päivittäistä toimintaa ja prosesseja.
LUOTETTAVUUS
- Pidämme kiinni lupauksistamme asiakkaille, kollegoille ja muille sidosryhmille. Toimimme läpinäkyvästi ja johdonmukaisesti. Luotettavuus näkyy myös siinä, että työn laatu ja tulokset ovat tasaisia.
”Eteenpäin on menty”.
Olemme kehittäneet omaa työnjohtoprosessiamme viime aikoina sekä hankkineet työkaluksi Hiltin Fieldwire -järjestelmän, jota hyödynnetään jo täysimittaisesti palokatkojen suunnittelussa, dokumentoinnissa, raportoinnissa, työnjohtamisessa sekä asiakastyössä. Fieldwirea käyttäessämme emme ole sidottuja johonkin tiettyyn tuoteratkaisuun, vaan pystymme etsimään useasta eri tuotemerkistä asiakkaalle ja käyttötapaukseen sopivimman ratkaisun.
Meillä on tällä hetkellä 4 sertifioitua Eurofins Palokatkoasentaja -asentajaa. Tämän lisäksi suurin osa henkilökunnastamme on käynyt eri tuotekoulutuksia. Lisäksi, pyrimme kouluttamaan omia ns. nokkamiehiä työnjohtamiseen sekä asiakassuhteen hoitamiseen.
Fieldwire otetaan käyttöön myös suurimmissa/vaativimmissa LVI -eristyskohteissa. Tällöin järjestelmän avulla dokumentoidaan työmaa ja sen eri vaiheet. Lisäksi järjestelmän avulla dokumentoidaan mahdolliset puutteet. Tämmöisiä voivat olla esimerkiksi liian pienet seinän läpimenot, jolloin jäähdytysputkia ei päästä eristämään laadukkaasti. Järjestelmää hyödynnetään myös omatarkastuksen ja omaluovutuksen tekemiseen. Lopuksi asiakkaalle toimitetaan luovutusdokumentti, joka mm. sisältää kuvia työmaan eri vaiheista.
Olemme useamman vuoden ajan hankkineet palokatko-osaamista yritykseemme kouluttautumisen, tekemisen sekä eri toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön myötä. Nyt olemme saavuttaneet palokatko-osaamisessa tason, että pystymme toteuttamaan minkä tahansa rakennuskohteen suunnitelman tekemisestä toteutukseen saakka.
Yrityksessämme on VTTn palokatkosertifikaatin omaavat työnjohtajat ja sen lisäksi olemme kouluttaneet omia asentajia palokatkojen tekemiseen. Jatkossa myös asentajamme suorittavat VTTn palokatkoasentajasertifikaatin. Asentajia on jo sen verran, että pystymme toteuttamaan myös suuret rakennuskohteet. Olemme myös itse tehneet palokatkosuunnitelmia pienempiin kohteisiin.
Osaamisemme edut yhteistyökumppanille:
- joustavuus, kustannustehokkuus ja kustannustietous
- palokatkosuunnitelma alan asiantuntijan tekemänä, mukana erillinen toteutus- ja laadunvarmistussuunnitelma
- palokatkot tehdään ja dokumentoidaan ammattilaisten toimesta
- huolettomuus ja varmuus, että kaikki palokatkot tehty ja dokumentoitu oikein
Palvelumme
- Palokatkot rakennuskohteeseen suunnitelmasta toteutukseen saakka
- Palokatkourakka kiinteä- tai yksikköhintaisena
- Palokatkolaskutyöt joko tunti- tai yksikköhinnoin
- Palokatkokartoitukset sekä -huollot
- Palo- ja akustiikkasaumaukset urakka- tai tuntityönä
Oman urakointikokemuksemme myötä pystymme varmasti tarjoamaan palokatkotyöt kilpailukykyiseen hintaan. Usein on myös saatavissa merkittävää kustannusetua, kun olemme samalla työmaalla jo tekemässä LVI -eristystä.
Lisätietoja saatte Timo Heikkiseltä (044 3008991, timo@eristysheikkinen.fi) . Tarjouspyynnöt voitte laittaa osoitteeseen toimisto@eristysheikkinen.fi

Eristysurakointi Heikkinen Oy
Pakkastie 1, 87500 Kajaani
Esa Mikkonen | 0440 201 055 | esa@eristysheikkinen.fi
Timo Heikkinen | 044 300 8991 | timo@eristysheikkinen.fi
Yleiset yhteydenotot ja tarjouspyynnöt: toimisto@eristysheikkinen.fi
© Copyright 2021 Eristysurakointi Heikkinen